No niin, pahoittelen piiiitkaaaa taukoa kirjoittelussa. Olin paasiaisen tienoilla pikkasen lomailemassa ja sitten on toimistolla ollut kiire. Ja nettikin meni pitkaksi aikaa toimistolta viirusten takia. Ja sitten tuli rahat HYYlta ja nyt riittaa vipinaa, hyva niinJ Mutta tassa siis matkakertomuksia (ja nimenomaan MATKAkertomuksia, yleensa se matkaneko on taalla aika mielenkiintoista) paasiaisen tienoilta, ihan vaan jos suunnittelette matkaa naille seuduille, niin saatte vahan esimakua! Ja muitakin kommelluksia. Toista kirjoittelen asap!

 

Keskiviikkona paasiaisviikolla lahdin kohti Lusakaa. Aamuheratys siis klo 4.30, bussin lahtoaikataulu klo 6, ja oltiinkin vaan puoli tuntia myohassa! Olin aivan hammastyksissani, no toisaalta, tama vahainen myohastyminen ei sitten toistunut matkalla, muut bussit oli reippaasti myohassa…Poroteltiin kohti Lusakaa, jeesus-musiikki raikasi bussissa niin kovaa ettei edes mp3:sta pystynyt kuuntelemaan sen lapi. No samapa tuo lomafiiliksissa, eika sentaan mitaan siihen verrattuna, mita mun yksi kamu koki: kesken bussimatkaa joku vieressa istuva nainen oli oksentanut sen paalle, sananmukaisesti. Taydessa ja kuumassa bussissa, joka ei tietenkaan tuollaisen pikkuseikan takia pysahtele, sen on taytynyt olla yhta tuskaa.

 

Lusakassa bussiasemalla oli kimpussa tuhat tyyppia, kuten aina. Nyt jo pystyn olemaan arsyyntymatta kaikesta tyrkytyksesta ja repimisesta, kunhan naureskelen ja kuittaan tarjouksia. Aluksihan olin ihan etta mita ihmetta noi musta haluaa! Ja tietty kun olin mukavasti paassyt niin lahelle lansimaisia huvituksia kuin taalla ylipaataan on mahdollista, niin leffaan oli pakko menna. Ja hampurilaiselle ja cokikselle… Oli todella hauskaa, mut sitten illalla kun piti ottaa taksi mun kamulle enka ole ennen siella kaynyt, niin oli vahemman hauskaa. Leffaseura tunsi jonkun taksikuskin ja ONNEKSI suostui siihen, etta mennaan ensin etsii mun kamun paikkaa. No kuskin lisaksi taksissa oli joku tyyppi, niin kuin yleensa pimealla, jotta olisi turvallista kuskille. Matkustajan nakokulmasta se ei aina tunnu niin turvalliselta olla kahden miehen kanssa taksissa…No taytyy sanoa et piirretty kartta kamun kampille oli sen verran heikko, et sen avulla ei oltais loydetty minnekaan, mut onneksi kamu tuli paatielle vastaan sen jalkeen kun silta oli akku mennyt kannysta, ja ihan tuurilla tormattiin. Sita ennen oltiin ajeltu paatieta ristiin rastiin, nahty kauhea nyrkkitappelu jossain tienposkessa ja yksi autokolari. Taalla sita sattuu ja tapahtuu….Kuski laskutti siita kiertelysta ja kaartelusta ihan havyttoman hinnan, pulitin ja sanoin et sitten viette leffakamun sen majapaikkaan samalla rahalla!

 

Torstaina oli tarkoitus hoitaa tyolupa ja sita varten tarvitsin kuitin Kepan tyontekijalta. Sovittiin tapaaminen toisen etvon tyopaikalle, jonne siis pitaa menna sita via dolorosaa (toiselta nimelta Los Angeles road) pitkin, jossa ihmisten ja autojen vilina on ihan uskomaton ja jossa siis viimeksi nipisteltiin takapuolesta. Anyway ei se hauskaa ollut nytkaan mut ei kauheasti enaa haitannutkaan, ja JOS joku olisi kaynyt kasiksi ni olisin laimayttanyt. Sain kuitin ja lahdin seikkailee immigration officelle. Liikuin siis koko ajan minibussilla, se on kiva tapa liikkua ainakin Lusakassa ja edullinen myoskin. Ja aina kun sinne menee sisaan, mullakin kauheat kapsakit, ni laukut laitetaan jonnekin syrjaan ja sitten bussi tayttyy aariaan myoten ja laukuista ei nae vilaustakaan ennen kuin nousee bussista. Mutta siihen voi taysin luottaa, etta kukaan ei varasta mitaan tai muuta ikavaa. No talla kertaa rahastaja oli joku vahemman mukava tyyppi, valitti et maksoin muka liian vahan (piilotti yhden setelin antamastani rahatukosta hihaansa) ja alkoi vaatia lisaa. Sanoin vaan etta hopohopo, annoin tarpeeksi. Ei silla ollut pokkaa vangata vastaan, mut sen sijaan se alko vaantaa vitsia musta bembaksi, koko bussi nauroi ja ma en tajunnut kuin sen muzungu-sanan.

 

Joka tapauksessa immigration officesta sain kuin sainkin tyoluvan suht vaivatta, vaikka joku tyyppi olikin mennyt lounaalle eika voinut ottaa siita kopiota ja jouduin menee laheiseen hotelliin ottamaan kopion ja sitten selvisi, etta yksi leima tarvittaisiin ja sekin tyyppi oli haippassyt teilleen ja sitten mulla valahti sen verran, etta kysyin saako leiman mahdollisesti Chipatasta ja selvisi etta saahan sen. Lahdin Suomen suurlahetystolle lainailee kirjoja kirjastosta, enka meinannut millaan loytaa sinne. Lopulta kaksi miesti poimi mut kyytiinsa ja sanoi et etsitaan yhdessa. Miettikaa miten ystavallista! Ja nyt ei ole kyse maaseudun ihmisluottamuksesta, Lusaka on miljoonakaupunki. No kruisailtiin aikamme ja lopulta paadyttiin perille, mutta lahetysto oli jo kiinni. Sitten ostamaan lippuja Livingstoneen etvokamun Maritan ja sen sambialaisen kamun Isaacin kanssa. Ja jo tassa vaiheessa alkoi matkaan tarttua sambialainen asenne, eli kaikkeen kommentti oli no problem! Kaikki jarjestyy aikanaan!

 

Aamuheratys taas klo 4.30 ja taksilla bussiasemalle. No siella se bussi tonotti eika matkustajia ollut paljoa, aina huono merkki, koska bussi ei lahde minnekaan ennen kuin on taynna. No sanoin etta tassa saadaan nyt olla jonkun aikaa, johon Isaac (sambialaisena!) selitti, et eiei, this is a timebus, tama lahtee ajoissa, vaikka ei olisi matkustajiakaan. No tassa maassa se ei vaan ole mahdollista, bussi ei liikahdakaan ennen kuin rahaa on saatu tarpeeksi kasaan matkustajilta. Lopulta se bussi lahti 2 ja puoli tuntia myohassa, ja aloin olla suht tuskissani. Myohemmin kuultiin, et niita busseja oli ollut kuudelta KAKSI ja me satuttiin huonolla tuurilla menemaan siihen vaaraan, toinen lahti ajoissa ja oli perilla paljon aikaisemmin. Ei siis muuten niin valia, mutta meidan eka paiva Livingstonessa meni suht monkaan. Ja muuten, sitten kun matkan varrella pysahdyttiin vessatuolle ja olin Maritan kanssa vikana jonossa (20 naista ja yksi vessa) niin sitten kylla bussi alko toottailla ja kaasutella ja kuski naputteli kelloaan, et nyt olisi aika lahtea! Kylla teki mieli sanoa pari valittua sanaa, Lusakassa seistiin melkein 3 tuntia ja nyt ei voi paria minuuttia venata! Mutta perille paastiin ja saatiin 6 hengen dorm vain meidan kolmen kayttoon, eli kavi tuuri.

 

Ekana iltana mentiin Victorian putouksille koska sattui olemaan taysikuu ja silloin siella on sen verran valoisaa etta piti nahda taysikuussa sateenkaari. Harmi vaan etta oli pilvinen ilma, ei niin kauheasti nahnyt mitaan mutta tunnelma oli silti taianomainen. Putouksien pauhu oli valtava ja pimeassa naki vaan vaahtopaita. Istuskeltiin putouksien ylapaassa josta virtasi vesimassoja kauhealla voimalla alas. Koko seuraava paiva menikin putouksilla. Mentiin sinne heti aamulla ja olin NIIN onnellinen et saan kokea jotain sellaista! Paiva oli kirkas eli ei mitaan sadesumua tai muuta mika olisi voinut taysin pilata nakyvyyden. Uskomatonta, joka puolella oli sateenkaaria ja ne oli meidan alapuolella, siis kun seistiin putousten ylapaassa niin nahtiin alhaalla sateenkaaria vesimassojen seassa. Kaytiin ottamassa aurinkoa putousten ylapaassa kallioilla ja sitten lopuksi sinne markaan osuuteen. Putousten yli paasee kavelemaan siltaa pitkin ja jotkut ihmiset olivat laittaneet paalle sadetakit tai jopa uima-asut. Kaikki kastui nimittain litimaraksi siina ikisateessa. Siella ei paljon kameraa esille otettu. Kahlattiin nilkkaa myoten vedessa ja vetta suihkusi joka suunnalta. Victorin putoukset on Sambian ja Zimbabwen rajalla ja Zimbabwen puolelta nahtiin kun joku teki benji-hypyn. Siella oli ihan sademetsaa mutta ilman kosteus ei ollut niin kauhea kuin voisi kuvitella, henkea ei ahdistanut eika kuumuus ollut tukahduttava vaikka aurinko porottikin. Vai onkohan sita nyt jo vaan niin tottunut…Tiimarin sadetakeista huolimatta kastuttiin litimariksi mutta aurinko kuivasi nopeasti!

 

Ihan pois lahtiessa loydettiin myos paviaanit! Niiden oli kerrottu parveilevan puiston alueella laumoittain. Marita pelastyi yhta ja pudotti meidan evaskassin. Paviaani nappasi sen tottuneesti ja alkoi mussuttamaan sipseja! Siihen tuli sitten muitakin turisteja naureskelemaan asialle. Puiston ulkopuolella oli ihania kasityokauppoja, ja koska Chipatasta ei saa mitaan niin mulla oli valtavat paineet ostaa tuliaisiaJ Huh mika meininki! Heti ekaksi kysytiin JOKA kaupassa hintaa tiedustellessa, et dollareissa vai kwachoissa. Selitin etta asun taalla, eli kwachoissa. Hinnat oli suht havyttomia, jopa kymmenkertaista hintaa saatettiin pyytaa, ja vaikka taalla onkin tapana tinkia, niin ei ehka huvita alkaa noista lahtokohdista edes tinkimaan…Yhdelta kauppiaalta kysyin hintaa ja se sanoi, etta t-paita olisi hyva maksutapa! Kysyin pariin kertaan ai et niinku t-paita, sellainen kaytetty, ja se oli vaan et joojoo, olisko sulla yhtaan ylimaaraista. No ei tullut kauppoja silla kertaa. Toinen myyja supatti etta ei mulla olis huumeita myyda. No ei tullut niitakaan matkaan joten siihen loppu sekin kaupankaynti. Putouksilla ja Livingstonessa olisi voinut olla pidempaankin, mutta kahden yon jalkeen suunnattiin takaisin Lusakaan. 

 

Sunnuntai –iltana kamun kampilla katseltiin uutisia, joissa naytettiin kaksi ruumista Lusakan torilta. Ihmiset oli kivittaneet kuoliaiksi kaksi hiilia varastanutta miesta. Uutisissa siis ihan naytettiin, kun joku heitti valtavan ison kiven toisen maassa retkottavan miehen paahan. Varkaita inhotaan taalla yli kaiken. Surullista, koyhat varastaa koyhilta, lopulta mitta tulee tayteen ja vakijoukko antaa joillekin huonotuurisille kunnon opetuksen. Lisaksi eras paikallinen kertoi, etta 90-luvun puolivalin sekamelskassa meno oli ollut todella hurjaa, kidutettuja ruumiita loytyi koulumatkan varrelta Lusakasta. Elimet ja aivot oli revitty ulos, ihmisia oli poltettu ja jasenia katkottu. Ruumiit oli dumpattu johonkin yleiselle paikalle josta ne aamun tullen loydettiin ja ihmiset saivat vapaasti ihmetella asiaa. Kaikeksi onneksi tilanne Sambiassa on nyt taysin rauhallinen, samaa ei voi sanoa kaikista Afrikan maista. Mulla ei ole ollut taalla kertaakaan turvaton olo, ja oon sentaan aika arkajalka. Tietty en tykkaa liikkua pimeaan aikaan taksilla mutta luotan taysin ihmisten ystavallisyyteen ja avuliaisuuteen, joka onkin suht eri luokkaa kuin Suomessa...

 

Ja paasiaismaanantaista viela, lahdin Suomesta tulleen kamun kanssa yhdessa bussilla Chipataan. Porottelin lahemmas keskustaa minibussilla, taas mun matkalaukut nostettiin mun puolesta ties minne ja reggae soi taysilla. Otin lahempana keskustaa taksin ja taas matkalukut vietiin bussista suoraan taksiin kauhealla vauhdilla (se kuski, joka ehtii napata ekana laukut, saa asiakkaan), siina ei itse ehdi tehda mitaan!

Juttelin kuskin kanssa, ja jalleen kyynisena mietin, etta toi tyyppi taatusti vaatii ylihintaa. Ehdotin perilla, et oisko 20 000 kwachaa (4 euroa) hyva hinta, ja kuski vastasi madame, matka maksaa 15 000 kwachaa. Eli taas sain nenilleni typerien ennakkoluulojen vuoksi…Annoin kuskille sen kaksikymppisen ja kiitin reilusta hinnasta.

 

Bussi oli suht taynna kun paasin sinne ja sanoin, etta varaan paikkaa yhdelle kamulleni, mulla on molemmat liput. Kuski kysyi moneen kertaan etta tuleeko se kamu varmasti ja vakuuttelin etta tulee tulee. Kamu tuli noin tunnin kuluttua nauraen ja kertoi, etta kuski oli ystavallisesti neuvonut et se toinen "fat madame" istuu jo tuolla odottamassa sua! Taalla fat madame on kohteliaisuus, eli saatiin heti hyvat naurut aamun ratoksi! Olisi ehka ollut katevampaa sanoa etta se toinen valkonaama jo istuu tuolla, mut sen sijaan halutaan olla niin hoveliaita etta sanotaankin etta se toinen tuhti tati on jo odottamassa. Puuh, totu nyt sitten tallaiseen lansimaisen laihuuspalvonnan jalkeen! Myohemmin Chipatassa mein peraan huudeltiin big mamaa myoskin, onneksi riittaa huumorintajua…

 

Mutta, palaan tyoasioissa seuraavan kerran ja ehka jossain valissa kommentoin lisaa tuota minibussimatkailua, siita on kertynyt uskomattomia kokemuksia...Toivottavasti lukijoidenkin paasiainen on ollut mukava, aurinkoista huhtikuuta joka tapauksessa!