Tana viikonloppuna taalla siis oli se iso perinteinen heimotanssiseremonia, josta jo aikaisemmin hehkutin. Kaytannossa Ngoni-heimon jasenet Sambiasta, Zimbabwesta, Malawista ja Botswanasta kokoontuivat juhlimaan noin 20 kilometrin paahan Chipatasta. Chipatan seudulla asuvat Ngonit ovat ahkeraan harjoitelleet yhdella tyomatkani varrella olevalla aukiolla. Menin sinne viime lauantainakin toista lahdettya katsomaan, ihan vaan ajattelin hetkeksi jaada ja katsella kaukaa. Mutta totta kai valkonaama bongattiin heti ja mut vietiin kadesta pitaen piirin reunalle taputtamaan kasia muiden naisten kanssa! Siita lahtien olenkin ollut ihan myyty tanssille ja laululle! Onneksi kuulemma paikallinen radioasema on nauhoittanut esityksia, joten menen heti kipin kapin ostamaan cd:n, kunhan raha-asiat jarjestyy (paikallinen pankki, josta saan Visa Electronilla rahaa, laskutti miljoona kwachaa eli sellaiset 200 euroa mun tililta mun saamatta pennin hyrraa. Ongelmia yhteyksissa, ja maanantaina valittamaan…). Joka tapauksessa, harjoitusten jalkeen moni tuli juttelemaan ja kiittelemaan, etta olin osallistunut. Mielestani on kasittamattoman sydamellista ottaa noin avosylin mukaan, ihan muitta mutkitta ja viela niin perinteiseen ja arvokkaaseen tapahtumaan! Menin tietysti viela viikollakin harjoituksiin mukaan taputtamaan ja aina tehtiin tilaa piiriin heti kun ilmestyin. Tanssijat tanssivat keihaiden tai keppien kanssa, joillakin on kilvet, ja kaikilla on elainten nahasta tehty rimpsumekko, eli ohuita nahansuikaleita sidottuna vyotaisille. Ja bokserit alla, ennen ei ollut mitaan. Jaloissa joillakin on sidottuna kulkusia, jotka kilisevat tanssin tahdissa. Naisilla on chitenjet vyotaisilla ja paatapahtumassa he tanssivat (osa) ylaosattomissa. Taytyy tunnustaa etta mulla on suosikki tanssijoiden joukossa: noin 12-vuotias poika, joka TODELLA elaytyy tanssiin ja on huippuenerginen! Pojalla on aina autuas hymy kasvoilla tanssiessa, ja mulla varmaan sata kuvaa siita. Toinen hauska hahmo on McGyver (!!!!), todella isokokoinen mahakas vanha mies, jolla on valkoinen parta. Muistuttaa joulupukkia erehdyttavasti, varsinkin kun McGyverilla on aina tanssiessa punaiset shortsit, eika mitaan muuta. Kaikki paikalliset tunnistaa hanet, ja lauantainakin hanelle hurrattiin, ihan koko vakijoukko. Kylla siina vatsatanssissa olikin katselemistaJ

Lauantaina oli siis paatapahtuma siella 20 kilsan paassa ja sinne juhlijat siirtyivat jo torstaina, jolloin oltiin tien varresa katsomassa kun Ngonien paallikko (siis koko heimon, kaikista maista) siirtyi tapahtumapaikalle isolla Land Roverilla, josta han vilkutteli katselijoille. Odotin jotain massiivista ja vaikuttavaa ilmestysta, mutta paallikko olikin pienen pieni mies, jolla vaan oli iso paahine. Paalikon asema on periytyva, ja kuulemma talla paallikolla ei ole poikia, joten valta siirtyy lahisukulaisille. Perjantaina lahdettiin toista katsomaan valmisteluja ja harjoituksia paatapahtumapaikalle. Ja heti ensimmainen ihminen jonka nain oli tietenkin McGyver, elementissaan kuten aina! Katsottiin harjoituksia hetken, sitten ihmiset lahtivat syomaan tai katosivat jonnekin. Ajettiin eteenpain ja pysahdyttiin seuraamaan taas toisen ryhman tanssia. Talla kertaa menin mukaan tanssiin ja heti innostuttiin, mulle annettiin keppi kateen ja ihmisia oli kasapain ymparilla neuvomassa. Yritin itse asiassa ihan vaivihkaa etaisyydelta tapailla askeleita, mutta eihan sellainen taalla onnistu. Heti kun huomataan, etta tuo tuolla yrittaa,niin tempaistaan mukaan! Todella hauskaa! No tanssi vaikuttaa suht yksinkertaiselta, mutta yllatys yllatys ei se ollutkaan, varsinkaan tallaiselle rytmitajua omaamattomalle! Siina sitten naurettiin kilpaa paikallisen kanssa ja perheen poika, joka sattui olemaan mukana sanoikin, etta oon ihan surkea. No se ei esta harjoittelemasta! Yhtakkia paikalle tuli avoautoja ja ihmiset kiipesivat kasapain lavoille (joo tassa vaiheessa voin sanoa, et tan tapahtuman aikana kuolee aina ihmisia liikenneonnettomuuksissa, eika ihme kun todella moni matkustaa kuorma-autojen lavoilla, pahimmassa tapauksessa umpikannissa). Kaikki lahtivat jonnekin ja tiedusteltiin etta mitas nyt. No tietysti presidentti Mwanawasa saapuu Chipatan lentokentalle katsomaan Nc' walaa! Mekin lahdettiin lentokentalle huristelemaan. Paikalla oli monta tanssiesitysta ja mina tietysti mukana menossa. Kova-aaniset pauhasivat ja sen lisaksi ihmiset omissa tanssiryhmissaan. Lapsia kiipeili puissa katsomassa. Paikalla oli totta kai kaikki mahdolliset poliisit ja vartijat jotka suht epakohteliaasti pitivat vakijoukkoa aisoissa. Presidentin kone tietysti oli myohassa (Afrikan aika…) ja ihmisten kaskettiin olemaan hiljaa kun pressa saapuu. Pressa vastaanotettiin perinteisesti hurraamalla ja heiluttelemalla, ja makin sain zoomattua pari kuvaa kun Mwanawasa astuu ulos koneesta. Tervetuloa Itaiseen Provinsiin! Sitten seurasi kansallislaulu, joka laulettiin paikallisella kielella, eli todennakoisesti nyanjaksi. Yleensa se esitetaan englanniksi. Kuulin sen ensimmaista kertaa ja oli se kaunis, toisaalta esitysta pilasi se, etta joku tyyppi lauloi sen kaiuttimiin, ja valitettavasti TODELLA surkeasti ja kovaa. Sitten lahdettiin takaisin kaupunkiin ja olin ihan tapinoissa paivan rytmeista ja esityksista. Jain siis innolla odottamaan seuraavaa paivaa ja paatapahtumaa!

Lahdin lauantaina tapahtumapaikalle sveitsilaisen Nickin kanssa. Aluksi metsastettiin taksia ja neuvoteltiin pitkaan ja hartaasti hinnoista. Sovittiin heti kattelyssa, etta ollaan tanaan "aviopari", sen verran jo siina vaiheessa miehia porrasi mun ymparilla. Paastiin taksiin sopuhinnalla ja sitten menoksi. Paatapahtumasta olivat kaikki varoitelleet etukateen, etta ihmiset ovat juovuksissa ja tungos kova, samoin melu. Taskuvarkaita kuulemma paikka vilisee. No taytyy sanoa, etta en tuntenut oloani kertaakaan turvattomaksi, muuten kylla kaikki kuvattu piti paikkaansa. Yritettiin paasta paa-areenalle ja lopulta livahdettiin piikkilanka-aidan alitse ihmisvilinan keskelle. Siella sitten seistiin kylki kyljessa muiden kanssa eika nahty mitaan. Yhtakkia joku edessa oleva poika pyortyi, kaatui suoraan mun jalkoihin. Hetken paasta poika pomppasi pystyyn ja muut rauhoitteli meita, et se on vaan sairas. Sitten poika vaan hymyili heinia hiuksissaan ja kaikki oli taas normaalisti. Paitsi etta muurahaiset vipelsivat housunlahkeista ja pistivat, samoin joku todella juovuksissa oleva bongasi mut ja tuli kiireen vilkkaan selittamaan, etta haluaa juuri munlaisen naisen (lue: valkoisen). Nick sanoi heti, etta tama on jo varattu, etsi itsellesi toinen. Siina sitten seisoin hamillani kuin mikakin kauppatavara, vaikka toki olin tyytyvainen puolustuksesta, yleensahan olen yksin ja joudun selviytymaan tuollaisesta omin avuin. Yhtakkia ihmiset huomasivat, etta valkoisia! Tulkaa heti tanne lahemmas katsomaan ja ihmettelemaan! Joten yhtakkia kaikki tekivat tilaa, ihan kysymatta, ja paastiin suoraan areenalle seisomaan! Mika olikin todella hyva, ma olin jo pahoinvoiva auringon polttavasta porotuksesta ja sitten vaan istuin surkeana maassa sateenvarjon alla (taalla sateenvarjoa kaytetaan ihan yleisesti paivanvarjona) ja yritin litkia vetta. Tassa vaiheessa odoteltiin viela esitysten alkua ja heti kun istuin alas, joku halusi kuvauttaa itsensa mun kanssa, paikallinen mies siis. Eli huomiota taalla saa, meni minne vaan. Paikalla oli tietysti kova melu, kova-aaniset pauhasivat ja ihmiset pitivat aanta totta kai. Huono puoli oli, etta kova-aanisista tulikin sitten koko ajan ties mita musiikkia, eika se loppunut esitystenkaan ajaksi! Joten todellisuudessa, vaikka oltiin niin lahella kuin mahdollista, ei kauheasti nahty esityksia eika varsinkaan kuultu kulkusten kilinaa, laulua ja rumpuja. Lisaksi kova-aanisista tuli puheita, yhdessa yritettiin ilmeisesti vasytystaktiikalla saada ihmiset suopeimmiksi britteja kohtaan (Sambia on ollut Brittien siirtomaa aina vuoden 1964 itsenaistymiseen asti) toistamalla noin 500 kertaa : Englishmen are our cousins! Eli serkkuja, ei sentaan sisaria tai veljia, vaikka taalla yleisesti mullekin huudellaan hey sister!

Oltiin kuultu, et tilaisuudessa uhrataan harka, jonka kaulaverta paallikko juo. Keuhkot, sydan ja muita sisaelimia poltetaan tulessa hengille. Meille oli itse asiassa sanottu, etta sen tapahtuman lahella ei kannata olla ja sen jalkeen varsinkin kannattaa lahtea kotiapain. No sattumalta oltiin parin metrin paassa kun harka yhtakkia tuotiin paikalle. Olin ihan hermostunut, en todellakaan halunnut nahda mitaan teurastusta. Nick otti kuvan harasta (elavana) ja saikin raukka sen jalkeen hirvean moraalisaarnan, et elainten tappamista ja kidutusta ei menna kuvaamaan! Mulla oli surkea olo haran puolesta, se oli sidottu puuhun ja vaikutti niin rauhalliselta keskella ihmisvilinaa. No se todella tapettiin melko hitaasti ja kivuliaasti milla lie keihailla, ja KAIKKI rynnisti paikalle (ja pois kun harka alkoi tempoilemaan ja melkein karkasi tappajiensa kasista) ja sit vilahti ilmassa mitka lie keuhkonriekaleet jotka heitettiin tuleen ja vakijoukko ryntasi paikalle leikkaamaan harasta oman palansa. Harasta nimittain sai kuka vaan hakea lihaa, jota ei taalla joka paiva syoda. Joten voitte arvata mika ryntays paikalle tuli! Ja lahtiessa kun katsottiin, niin harasta ei ollut mitaan jaljella.

Sitten taas siirryttiin istumaan ja odottamaan. Pian paikalle porhalsi Chipatan Ngonien jasen ja tuli tervehtimaan mua. Ja heti mua tietty pyydettiin mukaan heidan esitykseen joka olisi seuraavaksi! Ajattelin etta ei kai nyt sentaan, enta jos paikalliset ei tykkaa et siella valkoisena torvellan, kun en viela edes osaa. Moni kavi pyytamassa mukaan mutta loppujen lopuksi en mennyt, koska ajattelin et siita ei ehka pidettaisi ja toisaalta, juuri sen esityksen ajan televisokamerat tulivat kaiken keskelle kuvaaman. Jalkeen pain kuulin, et se olisikin ollut jonkinlainen kunnianosoitus, jos olisin mennyt, etta sita olisi todella arvostettu. Sitten kylla harmitti. Mutta sentaan nain lahelta "oman ryhmani" esityksen ja paasin nauttimaan rytmeista! Ja presidentinkin nain, siis jo toiseen kertaan. Siella se istua rohnotti omalla sohvallaan katoksen alla kun kansa seisoi ulkona ensin porottavassa auringossa, ja pian sen jalkeen kaatosateessa. Tassa vaiheessa paikka alkoi olla sen verran kurainen, etta paatettiin lahtea. Taksia metsastaessa tapasin yhden nuoren pojan, joka oli ollut mulle kuskina aikaisemmin. Poika kertoi taksinsa olevan taynna mutta ohjasi meidat kaverilleen. Lopulta taksiin ahtautui kuljettajan lisaksi 6 aikuista (ei mitenkaan ennatys, joskus ahtautuu kymmenenkin) mutta oltiin kuin sillit purkissa takapenkilla ja yksi mies istui puolittain mun sylissa. Olin ihan tuskissani, kuski porhalsi kaatosateesta huolimatta pomppuista tieta kuin viimeista paivaa ja kaasutti lapi valtavien latakoiden kuravesi ikkunoista loiskuen. Ja yritti tietysti laskuttaa meilta valkoisita ylihintaa, muut maksoivat 5000kw ja meilta pyydettiin tuplaa! No ei sekaan paljon ole, mutta noin periaatteesta. Nick lahti silla taksilla kotiin, Chipatassa satoi hurjasti. Ajattelin kavella kunnes muistin, etta sellaisella sateella mun kotitielle tulee joki, liian levea yli hypattavaksi ja melkein metrin syva. Oon kerran hypannyt siita yli, maa sortui kengan alta ja kastuin (onneksi) vain nilkkaa myoten. Talla kertaa paatin, etta en halua puolta iltaa pesta ja kuivatella kenkia. Ja takseja ei tietty nakynyt missaan! Lopulta loysin yhden, jonka viittiloin luokseni. Ensin mentiin bensa-asemalle tankkaamaan ja kuski kertoi, etta oli jo lopettanut vuoronsa. En ihan tajunnut, ajattelin etta jos kuski ottaa mut kyytiin niin toissahan se silloin on! Olin vasynyt enka edes hirveasti puhellut matkan varrella. Mietin etta maksaakohan tama nyt sen 5000kw, mika olisi oikea hinta, vai 10 000kw, mita yleensa pyydetaan. Joten yllatys oli todella suuri kun perilla kuski sanoi, etta ei tama mitaan maksa, ei han ole enaa toissa! Kyselin moneen kertaa etta oletko nyt ihan varma ja sitten kiittelin vuolaasti. Uskomatonta! Aina kun sita asennoituu jo valmiiksi, etta nyt multa varmasti laskutetaan valkonaamahinta, niin sitten taas tama maa ja sen ihmisten ystavallisyys lyokin allikalla! Ja ei edes mun perhe tai muut tutut taalla ole kuulleet ilmaisista takseista, joten mulla todella kavi tuuri! Ja samalla taas tosiaan huomasin, miten sydamellisia ja ystavallisia ihmiset taalla voivat olla ja miten ei kannata paastaa itseaan liian kyyniseksi ja uskoa tulevansa aina huijatuksi, vain koska erottuu porukasta ihonvarin perusteella. Ja tietysti tuollainen lammittaa erityisesti mielta juuri siksi, etta tuntuu et mussa nahdaan ihonvarin sijasta ihminen, siina missa kuka tahansa muu, ja mulle ollaan avuliaita ja kohteliaita kuten kenelle tahansa toisellekin . Jalleen kerran yksi opetus lisaa Sambiasta!