Naapurustossani asuu korkeasti koulutettu sambialainen yksinhuoltajanainen, joka on muuttamassa pian erääseen Sambian huomattavasti kehittyneempään naapurimaahan, josta on saanut työpaikan. Motiivina hänellä on yksinkertaisesti parempi elämä ja tulevaisuus, kuin mitä Sambia pystyy tarjoamaan. Hänen mukaansa Sambia ei pysty tarjoamaan hyvää elämää ja yleensä mitään vastineeksi nimenomaan koulutetuille sambialaisille ihmisille. Hän on omasta lähisuvustaan viimeinen, joka on sinitellyt näinkin pitkään Sambiassa, monet asuvat jo ulkomailla. Keskustelin eräänä iltana hänen kanssaan hänen muuttomotiiveistaan ja selkeästi kyse on siitä että hän on yksinkertaisesti kyllästynyt siihen miten asioita  Sambiassa hoidetaan (tai siis ei hoideta). Hänen mukaansa ainoastaan epärehelliset ihmiset voivat saada hyvän elämän Sambiassa. Hän haluaa itse saavuttaa hyvän elämän ahkeralla työnteolla, jota Sambiassa ei hänen mukaansa arvosteta. Huomionarvoinen lisäys on että ystäväni on siis myös asunut ja työskennellyt yhdessä pohjoismaista.

Ystäväni on kyllästynyt siihen että kun hän menee työpaikalle  niin kollegat viettävät puolipäivää kahvilla  juoruamassa kun hän itse tekee niska limassa töitä. Hän päivitteli myös sitä kuinka paljon paremmin muutamassa naapurimaassa hänen ammattikuntansa saa mm. palkkaa ja kuinka heillä on hyviä työsuhde-etuja, kuten työterveydenhuolto. Lisäksi häntä harmittaa se kuinka korkea verotus Sambiassa on ja kuinka paljon hän maksaa veroja, mutta mitään ei tule vastineeksi. Tähän täytyy sanoa että verotus on täällä kyllä yllättävän korkea. Ystäväni ammatissa korruptio on varsin yleistä ja hänen työyhteisössään on hänen mukaansa vain muutama, jotka eivät kuulemma ota lahjontaa vastaan ja vastustavat  muutenkin korruptiota. Lisäksi ystäväni on seurannut useita hänen ammatistaan eläkkeelle jääneitä henkilöitä, joiden elintaso ja elämänlaatu on romahtanut eläkkeelle jäännin jälkeen mm. siitä syystä että he ovat joutuneet vuosia odottamaan eläkerahojaan valtiolta ja pahimmassa tapauksessa rahat tulevat liian myöhään, eli henkilön jo kuoltua.

Pienenä esimerkkinä hän mainitsi myös sen miten on myös pettynyt mm. siihen miten hänen lapsensa koulussa ei näy minkäänlaisia parannuksia vaikka vanhemmat maksavat suhteellisen korkeita lukukausimaksuja, joita myös nostetaan säännöllisesti. Hän ihmettelee mihin nämä rahat käytetään, kun lapsilla ei ole edes kunnon pulpetteja ja tuoleja. Luultavasti tämän mysteerin nimi on  jälleen korruptio ja yhteiseen hyvään tarkoitettujen yhteisten rahojen omaan taskuun laittaminen, joka saattaa näkyä mm. henkilökunnan hienoina uusina autoina.

Eräänä iltana hän kuvaili minulle miten hän oli kiukkuinen kun oli nähnyt paikallisessa supermarketissa presidentin seurueen tyhjentämässä kauppaa luultavasti valtion verorahoilla. Sambian nykyinen presidentti on tosiaan kotoisin Chipatasta ja hän oli tuolloin läheisessä luonnonpuistossa Joulun vietossa suuren virkamiessaattueensa kanssa. Ystäväni kuvaili kiukkuaan katsella kymmeniä täynnä olevia ostoskärryjä, kun hän ei itse ollut saanut sinä kuukautena omaa palkkaansa (joka tulee valtiolta) ja yritti itse kitkutella Joulun yli.

Sambian koulutetuista ihmisistä erään maastakatoavan ammattiryhmän muodostavat erityisesti lääkärit ja sairaanhoitajat. Ystäväni mukaan Johannesburgissa on sairaala, jossa suurin osa lääkäreistä on sambialaisia  ja monet sambialaiset politikot lentävät Sambiasta Etelä-Afrikkaan näiden sambialaisten lääkäreiden hoidettavaksi. Tästä on eräs kriittinen sambialainen reggaeartistikin tehnyt kappaleen, jonka kertosäkeessä hän kysyy ”Where do we go?”, (eli siis me tavalliset sambialaiset), kun politiikot ja rikkaat lentävät Etelä-Afrikkaan hoidettavaksi, kun Sambiassa ei saa kunnon hoitoa!

Maarit Rönkönharju