Noin viikko sitten kotona ollessani vuokraisantiemme taloudenhoitaja tuli hakemaan minua portille. (Asumme aidatulla pihamaalla vuokraisäntiemme naapurissa ja isäntiemme palvelusväkeen kuuluu portinvartijankin virkaa toimittava taloudenhoitaja). Portilla minua oli odottamassa  kaksi noin 8-10- vuotiasta pikkupoikaa, joihin olin törmännyt kävellessäni kadulla jokunen viikko sitten. Pojat olivat silloin kyselleet minulta jos sattuisin tuntemaan `Sannaa` Suomesta ( Nimi muutettu yksityisyydensuojaa kunnioittaen :) ). Tämä kyseinen 'Sanna' oli kuuleman mukaan asunut chipatassa jokunen vuosi sitten ja toiminut ilmeisesti opettajana täkäläisessä koulussa. Ikäväkseni jouduin silloin toteamaan etten tunne kyseistä henkilöä, mutta kuultuani että pojilla oli hanen pojille jättämä postiosoite Suomeen, kehotin poikia kirjoittamaan hänelle kirjeen. No, sitäpä juuri he sitten olivat kiikuttamassa tänä päivänä talomme portille; kirjettä jonka  he toivoivat minun postittavan Sannalle Suomeen. Pojat käyttäytyivät niin kohteliaasti ilman sen enempiä lisä-vaateita tai -pyyntöjä, joten eipä siinä muuta voinut tehdä kuin luvata postittaa se heidän puolestaan. Kirje onkin nyt postissa ja toivon mukaan jo matkalla Suomenmaahan. Kenties se löytää joku kaunis päivä jopa oikean omistajansa..eli kuulolle kaikki Chipatassa olleet naispuoliset opettajat!  

Tapauksen tiimoilta heräsi kysymys, miten pojjaat löysivätkään majapaikkamme (en sitä heillä nimittäin tarkalleen maininnut)..tähän visaiseen kysymykseen löytyi kuitenkin pian hyvinkin looginen vastaus:  tieto on Chipatassa yhteisöllistä, eli kaduilla vallitseva tiedonkulku on todella tehokasta.  Olen esimerkiksi havainnut että suurin osa Chipatan taksikuskeista on jo tietoisia asuinalueestamme, vaikka suurin osa heistä luonnollisesti ei meitä ole ikinä kotiportille vienytkään. Viime viikolla osasi minulle vieras taksikuski kertoa missa organisaatiossa tyoskentelen ja keta paikallisia tunnen!! Musunguja ( = ulkomaalaisia) on Chipatassa kuitenkin hyvin rajattu määrä, joten jokainen uusi kasvo herättää  uteliaisuutta ja sana;  se kiertää J  

Toinen kokemus liittyen kadulla törmättyihin lapsiin on Chipatan katulapset. Vaikka määrällisesti lapsia ei katukuvassa näykään niin paljon kuin olisi voinut olettaa, voi heidät löytää päivittäin etenkin länsimaalaisten ja varakkaampien paikallisten suosiman shoprite-kaupan lähistöllä. Ensikosketus todellisuuteen sattui kuitenkin kävellessämme pääkadun varrella ensimmäisenä viikkona Chipatassa oloni aikana.  Olimme tosin kävelemässä sitä jo mainitsemaani paikallisiin oloihin nähden yltäkylläistä ruokakakauppa shopriteä kohti...katulapsiongelma on kokonaisuutena niin monisäkeinen, etten edes tohdi yrittää käsitellä sitä tässä ja nyt muuten kuin omalta subjektiiviselta kantiltani: eli olihan se hyvin karua ja surullista kuin mikä. Vaikka sitä kuinka yrittää loogisesti itselle järkeillä, ettei parin kwachan antaminen poikia pitkällä aikatähtäimellä auttaisi vaa pikemminkin ruokkii ( miten ironista...) entisestäänkin kuvaa rikkaista länsimaalaisista rahasammoista, ei se ns. järjenääni kykene pinnan alla kytevää huonoa omatuntoa täysin hiljentämään.

Kaikesta huolimatta, tapaus toimii esimerkkinä myös siitä, miten tieto täällä leviää ja miten paikanpäällä pidempään oleileviin musunguihin suhtaudutaan;  tämä katulapsien varttitunnin kestänyt vieressä marssiminen, rahan pyytely ja ´Madam, I´m hungry` - huudot jäivät – ainakin tältä erää- ainutkertaiseksi; kyseinen katulapsiporukka ( yksittäisiä katulapsia lukuunottamatta) ei meihin ole enää tämän jälkeen ottanut minkäänlaista kontaktia.