Ensimmäinen päivämme Chipatassa on lopuillaan ja vaikka kaikki on uutta ja outoa, olemme jo päässeet kotoutumisen alkuun. Se on suureksi osaksi samassa talossa asuvan sveitsiläisen Estherin ansiota. Täytyy nimittäin myöntää, että saapuessamme eilisiltana Lusakasta kahdeksan tunnin bussimatkan jälkeen väsyneinä ja nälkäisinä perille uuteen kotiimme, oli ensivaikutelma ankeahko. Estherin, toisen ulkopuolisen valkonaaman lähes puolivuotinen kokemus Chipatasta on kullan arvoista, se pehmentää uusien asioiden aiheuttamaa kuormitusta. Nyt talo on otettu haltuun, ensikosketus Chipataan on saatu ja olokin on kotoisampi.

Olen täällä Etvo-vapaaehtoisena, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kehitysyhteistyöprojektissa Eastern Province Women's Development Associationissa (EPWDA). Heidän Legal Education Programme kouluttaa maaseudun naisista ihmisoikeus- ja lakineuvojia tyttöjen ja naisten tarpeisiin. 5-vuotias poikani Elias on mukanani ja olen ilmeisesti kaikkien aikojen ensimmäinen yksinhuoltaja, joka on uskaltautunut Etvoksi. Perheitä on toki lähtenyt vapaaehtoiseksi aikaisemminkin, mutta niissä tapauksissa toinen vanhemmista on pitänyt huolta lapsista toisen työskennellessä.

Ensimmäinen kokkaukseni Sambiassa onnistui yli odotusten. Ruuanlaittoa helpottaa kaksi sähkölevyä, jos ei sitten sähkökatko pilaa keitosta. No, valoa ei keittiöön tullut, mutta onneksi kynttilät on keksitty. Valmistin ongelmitta omeletin sambialaisista kananmunista, yrteistä, mausteista ja juustosta. Hyvin yksinkertainen omeletti siis. Kun ruoasta ongelman helposti kehittävä 5-vuotiaani kehui ettei omeletti ole koskaan ollut yhtä hyvää, oli äiti onnesta soikeana. Vieraassa ympäristössä elämän perusasiat korostuvat lapsen kanssa normaaliakin enemmän. Elämä chipatalaisittain onnistuu meiltä jo varsin hyvin!

Talomme varustelutaso on alkeellinen, eikä huonekaluja juuri ole, mutta täällä on tilaa ja mikä mukavinta, kummallakin vuokralaisella oma vessa sekä kylpyhuone. Vessa tarkoittaa posliinista reikää lattiassa, mutta yllätyksekseni sen huuhtelu toimii hyvin. Kylpyhuone on oikeastaan komeron kokoinen betonista valettu suihkutila, jossa vettä tulee kitsaana norona, mutta kun lämmintäkin vettä tulee, olen kiitollinen. Tosin lämminvesi kuumenee liikaa, ja jos vähänkään avaa kylmävesihanaa, vesi kylmenee täysin eli käytännössä vaihtoehtoja on kaksi: kuuma ja kylmä vesi. Piha on iso oivallisine kiipeilypuineen ja muurien ympäröimänä turvallinen, oma vartija on avaamassa porttia vain asiallisille vieraille.

Aamuinen kävelymme Chipatan keskustaan sattui päivän paahtavimpaan aikaan, mikä jo enteili iltapäivän sadetta. Paikalliset miehet tööttäilivät ohi ajaessaan meille mzunguille ja jalan liikkuvat kyselivät vointiamme. Meitä tuijotettiin Lusakassakin, mutta ero pikkukaupungin tunnelmaan oli selvä; täällä olimme todella eksoottisia ilmestyksiä. Itseänikin ihmeellisempi on maitokahvin värinen poikani, hänestä ihmiset ovat suorastaan innoissaan. Saman väristä ei ole tullut toista vastaan, siinä kai ihmettelyn syy.

Kaupungissa on yhteensä neljä pankkiautomaattia, mutta yksikään ei suostunut antamaan minulle rahaa. Onneksi Esther ystävällisesti lainasi minulle ruokarahaa. Yksi automaatti näytti toimivan, mutta siltikään rahaa ei tippunut. Esther tiesi lohduttaa, että kyseisestä automaatista oli varmasti loppunut raha, ei olisi ensimmäinen kerta, olihan viikonloppu. Toivoa siis jäi huomiselle.

Ei muuta kuin lainarahan turvin ruokakauppaan. Uudessa maassa ruokakaupassakäyntikin on kokemus sinänsä. Onneksi täälläpäin maailmaa joka paikasta löytyy henkilökuntaa auttamaan tietämättönä ihmetteleviä ulkomaalaisia. Päätin näin alkuun pitäytyä tutussa ja turvallisessa. Hedelmiä, jo erinomaiseksi toteamaani sambialaista vähärasvaista mutta raikkaan täyteläistä jogurttia, maitoa, kaakaota lapselle, jauhelihaa, spagettia, kananmunia, kahvia, leipää. Mikäpä on ostellessa, kun talostamme löytyy jääkaappikin. Suklaata jouduin kysymään, aikani ensin etsittyäni. Täältä onkin turha etsiä kokonaista karkkihyllyä, ainoastaan lyhyt hyllynpätkä löytyi, eikä sitä todellakaan voi suklaanystävän pätkäksi kehua!

Kassajonossa edellinen asiakas alkoi puhua minulle yllättäen suomea. Keskellä Afrikkaa täydellistä suomea puhuva sambialainen nainen! Nainen kertoi olevansa naimisissa suomalaisen kanssa ja asuneensa Jyväskylässä jo kahdeksan vuotta, ja oli nyt vain käymässä kotikonnuillaan. Ei tuntunut enää läheskään niin vieraalta tämä paikka nimeltä Chipata!

-Maarit-