The Post mainostaa itseään Sambian johtavana yksityisesti omistettuna sanomalehtenä ja sitä jaetaan päivittäin niin liikennevaloissa kuin suoraan toimistoihin  ( 3000 kwachan, n.50 senttiä, maksua vastaan). Lehti on siis ainoa ei-valtion omistuksessa oleva päivittäinen sanomalehti ja sen ote ja näkökulmat päivän politiikkaan ovatkin huomattavasti kovempia verrattuna valtion omistamiin lehtiin. Lehti on tunnettu valtionjohtoa koskevasta kritiikistään ja Sambian nykyinen presidentti onkin yrittänyt haastaa lehteä jopa kunnianloukkauksesta oikeuteen. Lehteä luetaan kuitenkin antaumuksella ja se kiertää toimistossa kädestä käteen kunnes jokainen on saanut päivittäisen uutistarpeensa tyydytettyä.

Media-kriittisyyteen kasvatettua länsimaalaista useat lehden uutisista kummastuttavat, ihmetyttävät ja kieltamatta myos huvittavat. Etusivun lööpit ovat jo yli kuukauden ajan huutaneet hallituksen jäsenten välisistä kiistoista ja opposition edustajat toivovat melkein päivittäin presidentin eroavan virastaan.

Euroopasta tulleelle ummikko-musungulle solvaukset kuulostavatkin hyvin erikoisilta - kiistat raportoidaan etusivun lööpeissä suurin kirjaimin ja erimielisyydet ja kiistat perustellaan suurelta osin  henkilökohtaisin herjauksin ( kuten tämän päivän lehdessä: presidentti nimittää opposition edustajaa erään nimeltä mainitsemattoman eläinlajin jälkeläiseksi!). Jopa Eurooppalainen 'keltainen lehdistö' on alkanut tuntua erittäin kesyltä verrattuna paikalliseen uutisointiin.

  Huomiota kiinnittää myös arkipäiväisten uutisten raportointi-tapa; uutisartikkelit rakentuvat asianomaisten suorista kommenteista ja mielipiteistä eikä asioita sen kummemmin analysoida. No, asiat tulevat ainakin selväksi kaikille osa-puolille eikä kapula-kielelle ole käyttöä...

Parisen viikkoa sitten lehdessä oli juttua Sambian läntisessä provinssissa sijaitsevasta kylästä ja sen 'poliisiasemasta', joka on viimeiset viisi vuotta sijainnut- puun alla! Siis ilman seiniä tai kattoa, puun suojaavassa varjossa toimien.

Valtion lupaksista huolimatta poliisit eivät ole saaneet kattoa pään päälle eikä etenkään varoja oman aseman rakentamiseen. Näin ollen poliisit ovat (omien sanojensa mukaan ) ajautuneet tilanteeseen, jossa he joutuvat pyytämään mm. vettä ja ruokaa muilta kyläläisiltä oman heikon taloudellisen tilanteeseen vuoksi. Jottei asia vaikuttaisi AIVAN päättömältä, täytyy tähän väliin todeta, että tämä  asia nivoutuu tottakai laajempaan kokonaisuuteen, eli mihinkäs muuhun kuin korruptioon. Myös poliisiasemaan budjetoidut varat ovat hyvin todennäköisesti vain jollain ihmeen konstilla päätyneet parempiin taskuihin. Tai taskuun, ken tietää.

Mutta mutta...jotta asia ei olisi näin yksioikoinen, valitettavasi myös poliisi on Sambiassa hyvin korruptoitunut, seikka joka usein estää avuntarvitsijoita ( etenkin heikommassa asemassa olevia: naisia, lapsia jne) hakeutumista poliisin puheille, esimerkiksi ylimääräisten 'palvelumaksujen' pelossa.

 

Toinen rikosoikeuteen liittyvä uutinen löytyi tämän päivän lehdestä. Eräs korkeimman oikeuden tuomari oli julkisessa oikeudenkäyninssä tuominnut muutamia miehiä lasten hyväksikäytöstä 17 ja 15 vuoden vankeusrangaistuksiin...pakkotyön ohessa, siis. Vaikka pakkotyöhön tuomitseminen ei ilmeisesti ole laillista  tai ainakaan enaa kovin yleista (?) kyseinen tuomari oli näin kuitenkin määrännyt. Lapset olivat hyvin hyvin nuoria, siinä kuudesta ikävuodesta yhdeksään, muistelen. Se mihin tässä uutisessa kiinnitti erityisesti huomiota (tiestysti sen lisäksi, että kyse on ollut erittäin törkeistä rikoksista)  oli se tapa, millä tuomitut olivat itseään puolustelleet. Näin kovien syytösten edessä voisi puolustuksen linjan kuvitella olevan myös hyvin tiukka. Uutisen mukaan miehet olivat kuitenkin puolustaneet itse itseään, heillä ei luultavasti ollut varaa palkata itselleen asianajajia.. Eräs miehistä vetosi siviilisäätyynsä, eli siihen että on naimisissa. Toinen siihen että hänellä on kaksi lasta elätettävänään. Ja kolmas siihen, että hänen tulevaisuutensa on murskana jos hänet tuomitaan. Näin...

Vaikka näille miehillä kävikin kalpaten sanan varsinaisessa merkityksessä, ainakin itäisessä provinssissa (Chipatassa) on jo toiminnassa oikeusneuvontaan erikoistunut organisaatio, joka tarjoaa   palvelujaan ilmaiseksi. Tästä on hyötyä erityisesti jo edellä mainituille heikommassa asemassa olevalle väestönosalle. Kynnys hakea apua on tottakai matalampi kun kyseessä on free-of- charge- toiminta tai kuten esimerkiksi EPWDA:n tapauksessa, avunhakijaa vastassa onkin tuttu kylän nainen, joka on EPWDA:n toimesta koulutettu oikeusneuvojaksi ( 'paralegal') ja täten osaa ohjata ( ja usein henkilökohtaisesti avustaa) avunhakijaa kääntymään oikeaa instituutiota kohti. Tästäkin huolimatta parin/ kolmentuhannen kwachan ( noin 50 senttiä euroissa) maksu, jonka haastajan tulee suorittaa kannetta nostettaessa, on usealle paikalliselle - etenkin perheen talousasioissa usein toisarvoisessa asemassa oleville naisille- liian kova hinta maksettavaksi, ja  mm. kotiväkivalta-tapauksissa haaste saattaakin hyvin jäädä nostamatta.

Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: vaikka naisten ja tyttöjen oikeuksien saralla Sambiassa riittääkin vielä tekemistä hyväksi toviksi, mielestäni EPWDA:n tämänhetkinen jäsenmäärä ( noin 24 000 naista Sambian itäisen provinssin alueella) kertoo jo omasta puolestaan siitä, että halua toimia yhdessä muutoksen puolesta kyllä löytyy.