Pyykkäsin juuri aamuauringossa vaatteitani, ennen kuin paahde yltyy täysiin mittoihin.
Onneksi ei tarvitse odottakaa kuin keskipäivään ja saa vetää ylleen kuivaa pyykkinarulta.
Täällä on todella kuumaa, arvioni mukaan noin 30 astetta, niin että jopa minunkinlaiseni
auringonpalvoja hakeutuu mielellään varjoon. Aurinkosuojani 15. kertoimella ei riitä
mihinkään, joten on pakko yrittää suojautua vaatteilla. Hiki päällä siis koko ajan,
enemmän tai vähemmän.

Millaista mahtaa olla kuuman kauden aikaan, nythän täällä on sadekausi? Paikallisten
mukaan tällä sadekaudella on satanut todella vähän, mutta sitten kun täällä sataa
todellakin sataa. Hetkessä syntyy isoja lammikoita, ja kävely muuttuu liukasteluksi
mutavellissä. Varvastossut ovat oivalliset jalkineet, ei tarvitse välittää
kuraantumisesta ja varpaat saavat nauttia mutakylvystä.

Kohta on ensimmäinen viikko Chipatassa takana, ja tunnelmat vaihtelevat aikalailla
laidasta laitaan.   Talomme on turvallisella Little-Bombey -nimisellä alueella, jossa
suurin osa perheistä on intialaistaustaisia sambialaisia. Keski-ikäinen
vuokranantajammekin on syntynyt täällä, joten mistään maahanmuuttajista ei voi puhua.
Huonona puolena täällä on, että kaikki naapuruston lapset käyvät päiväkodissa, mikä ei
muutoin ole kovin tavallista täällä. Yllättäen leikkikävereita ei siis olekaan vilkkaalle
pojalleni.

Lastenhoidon järjestyminen on samoin osoittautunut paljon haasteellisemmaksi kuin
alunperin oletin. Elias on aika pelokas, eikä kai ihme, kun ei ymmärrä vielä englantia.
Ranskantaitoisena hän kyselikin juuri, että miksi täällä ei osata ranskaa, Afrikassahan
sitä puhutaan! Englantikaan ei välttämättä aina auta, sehän ei ole ihmisten äidinkieli
täällä. Aksenttiin on totuttelemista, ja selkeän  brittienglannin jälkeen tuntuu, että
myös oma englannintaitoni on kadoksissa.

Se että kaikki ihailevat Eliasta, hymyilevät ja nauravat hänelle, ei myöskään ole pojalle
mieleen. Pahinta oli, kun Lusakassa monet kutsuivat häntä Barak Obamaksi! Onneksi hän
viihtyy pihassa ihmeen hyvin ilman kavereitakin. Mikään ei ole niin kiinnostavaa, kuin
hyönteisten seuraaminen, niiden kiusaaminen ja erilaiset hyönteiskokeet. Voi
hyönteisparkoja!

Toiveeni löytää lastenhoitaja, joka tulisi meille omien lastensa kanssa, on osoittautunut
tapojen vastaiseksi. Toinen, hyvin käytännöllinen syy on, että ihmiset kävelevät täällä
todella pitkiä matkoja työpaikalleen, jolloin pienen lapsen raahaaminen mukana on
mahdotonta. Lastenhoitajan löytää kyllä, mutta on aika onnetonta, ettei  5-vuotiaalla ole
leikkikavereita. Toisaaalta pojan vieminen jonkun kotiin on myös hieman ongelmallista,
koska olosuhteet eivät välttämättä ole turvalliset. Erityisesti puhtaan juomaveden saanti
on epävarmaa, paikallisethan juovat kraanavettä ilman että sitä ensin keitetään.

Läheltä löytyy myös kiva lastentarha, mutta Eliasta ujostuttaa niin, ettei hän uskalla
jäädä sinne yksin. Hänestä tuntuu, että kaikki nauravat hänelle, koska hän ei osaa
englantia. Toivottavasti hän sopeutuu tarhaan pian, muussa tapauksessa en tiedä mitä
tehdä. Ei viitsisi kotiinkaan samantien palata.

Intialaistaustainen vuokranantajamme tuli eilen kiinnittämään meille isomman hyttysverkon
afrikkalaisen palvelijansa kanssa. Se oli todellakin helpotus näiden kaikkien käytännön
hankaluuksien jälkeen. Nyt voin sentään nukkua yöni rauhassa ilman, että joudun jakuvasti
vartioimaan liian pientä verkkoa, jonka lapsi tämän tuosta unissaan pyöriessään irrotti.
Ensimmäisinä öinä täkäläiset todella ärhäkät hyttyset söivätkin meidät isoille
kupuloille. Ainakaan vielä ei malaria ole silti iskenyt. Muutenkin olemme toistaiseksi 
pysyneet terveinä. Eliaksen vatsa meni sekaisin päästyämme tänne Chipataan, ensin oli
ripulia, sitten muuten vain vatsa kipeä. Nyt vaikuttaa, että olemme jo tottuneet uuteen
ympäristöön ja sen bakteerikantaan.

-Maarit-