Laiskuus ihonhoidon kanssa ei näytä sopivan Afrikan maaperälle. Tähän saakka luonto ja aika ovat hoitaneet pienet haavaumani, joita olen tuskin noteerannut, vielä vähemmän niihin paneutunut. Miksi siis vaivautua rikki menneen ihon kanssa nytkään, kun se hoituu itsekseenkin? No, ei hoidu enää.

Olemme sekä minä että poikani herkistyneet suomalaisillekin hyttysille, saati sitten näille ärhäköille afrikkalaisille serkuilleen. Laiskuus yhdistettynä herkkyyteen ei tiennyt hyvää, mutta tavoilleni uskollisena kokeilin ensin onneamme. Varustauduin kyllä velvollisuudentuntoisesti matkaan erilaisin hyttysmyrkyin. On ilmaan suihkutettavaa punkki-mäkärämyrkkyä, jonka pitäisi kaikkein tehokkaimmin tappaa hyttyset. Sitten on iholle levitettävää hyttyskarkotetta. Ostin myös hyttysenkutinaa lievittävää voidetta, mutta kuten poikani totesi, se on yhtä tyhjän kanssa.

Valitettavasti voiteet eivät auta hyllystä käsin. Ensimmäisen viikon aikana pojan kämmen näytti epämuodostuneelta, niin täynnä se oli isoja koholla olevia hyttysenpistoja. Pistot vähenivät radikaalisti saatuamme kunnollisen moskiittoverkon, mutta moskiittoverkko on yökäyttöön, ei sen alla voi koko elämäänsä viettää. Luulinkin jo, etteivät hyttyset enää meihin pysty, mutta se osoittautui toiveajatteluksi.

Ilmaan suihkutettavaa myrkkyä olen jopa käyttänyt, mutta iholle jätettävä on hankala raisun pojan kanssa, jolla on pihaleikeistä kertyneitä ihohiertymiä siellä ja täällä. Poika huutaa suoraa huutoa, jos on pienintäkään uhkaa kirvelevästä haavasta. Ainoa laastarien lisäksi ahkerassa käytössä ollut apteekkituote onkin kirvelemätön antiseptiliuos, se on ollut enemmän kuin tarpeellinen. Laita siinä sitten hyttysmyrkkyä lapsen iholle. Itseni unohdan muuten vaan.

Onneksi meistä kahdesta vain minä raavin itseni verille, ja onneksi vain minun nilkkani paisuvat tulehtuneista pistoksista. Alkuviikosta jalkapöytääni ilmestyi pahannäköinen haava. Alun alkaen siinäkin oli hyttysenpistos, jonka raavin auki. Ensin se oli niin pieni, etta oletin sen paranevan päivässä parissa. Sitten huomasin, etta haava oli vain kasvanut, joten puhdistin sen uudestaan ja laitoin tällä kertaa laastarinkin päälle, josko se auttaisi. Toimistossa jalkapöytää alkoi särkeä, sitten se turposi. Poistin laastarin. Haava oli alkanut märkiä, joten laastari vain pahensi asiaa.

Nilkoissani on nyt useita samanlaisia, pienempiä ja suurempia keltaista mätää vuotavia haavoja. Ne loistavat punamustankirjavina kauas vaalealta iholta, vaikka olen jo saanut sääriini hieman väriä. Esimieheni lohdutti kertoen pojallaan olleen nuorempana samanlaisia haavoja aina sadekauden aikaan. Mikä helpotus, olen tavallinen sadekauden uhri. Jomottavasta särystä viis, tärkeintähän on, etten vain leimaudu yhdeksi heikoista mzunguista!

Päivärutiineihini kuuluu tällä hetkellä kuolleen ihon irrottaminen haavoista neulan avulla, jotta mätä pääsee ulos, sitten haavojen puhdistus, ja viimein hoito Bacibact -pulverilla. Pahoinvointi ja huimaus vuorottelevat toimituksen ajan. Sambialaiset ystäväni neuvoivat minua käyttämään haavoihin suolaa, kun valitin toipumisen kestävän. Suolaa! Ei kuulemma tarvitsisi kauaa odotella haavojen kuivumista. No ei varmaan juu. Onneksi kanttiani ei tarvitse tällä erää haastaa, sillä pahin on nyt ohitettu ja oppirahat totisesti maksettu. Ihme kyllä, malaria ei ole iskenyt - ainakaan vielä. Kylmää kautta odotellessa ei siis auta kuin ryhdistäytyä, sillä hyttysten rakastamaa sadekautta on ainakin kuukausi jäljellä.

-Maarit-