Suomalaisena on ollut hätkähdyttävää huomata, miten Sambialla on selkeästi oikeudenmukaisempi suhtautuminen seksuaalirikoksiin kuin tasa-arvostaan kuuluisalla Suomella. Täällä ei vallitse se Suomessa niin yleinen ristiriita virallisen tasa-arvoliturgian ja pinnan alla väreilevän patriarkaalis-sovinistisen naisen esineellistämisen välillä. Jatkuva tasa-arvopropaganda on kuitenkin mennyt perille, ja monet naisetkin kuvittelevat olevansa tasa-arvoisia Suomessa. Sambian yhteiskunnan kehittymättömyydellä on omat hyvät puolensa; täällä pysytään tukevasti maankamaralla ilman sofistikoitunutta asioiden vääristelyä tosiasiat reilusti tunnustaen. Tasa-arvon eteen on tehtävä vielä paljon työtä Sambiassakin! Suomessa jokainen, joka kritisoi vallitsevaa tasa-arvon tilaa teilataan miesvihaajaksi, jolle mikään ei riita, sillä ”Hyvänen aika, Suomihan on jo tasa-arvoinen!”. Tai ”Miehiähän täällä sorretaan!”. Nyyh!

Tasa-arvon mallimaa saisi ottaa esimerkkiä Sambialta erityisesti raiskaajien ja hyväksikäyttäjien suhteen. Raiskaajia ja pedofileja ei täällä paapota ja paijata, vaan heidän kohtelu vastaa kenen tahansa tasapainoisen ja terveen ihmisen, niin miehen kuin naisen oikeustajua. Yhdessäkään raiskausta käsittelevässä lehtijutussa en ole nähnyt puhuttavan raiskaajan hyvästä työpaikasta, aikaisemmasta nuhteettomasta taustasta tai perheenisän roolista. Saati uhrin pukeutumisesta tai käyttäytymisestä. Tai raiskaajan humalatilasta; Suomessahan rikokseen syyllistyminen alkoholin vaikutuksen alaisena lieventää tuomiota, kun muualla se samasta syystä kovenee. Lieventäviä asianhaaroja raiskaajien suhteen ei tunneta. Samoin termi ’raiskauksen kesto’ on tuntematon; raiskaus on raiskaus.

Tasa-arvoa on, ettei edes yritetä ymmärtää raiskaajaa ja selittää, miten ankea lapsuus pakotti miesparan tekoonsa. Ei se ainakaan lehdistön ja tuomioistuimen tehtävä ole. Ammattiauttajat ovat asia erikseen, mutta eiväthän raiskaajat apua hae. Ja miksi hakisivat, kun eihan se nyt niin vakavaa voi olla, harrastetaanhan sitä seksiä muutenkin!  Suomen patriarkaalinen ilmapiiri melkein vaatii uhria antamaan anteeksi raiskaajalleen, joka ei vain kerta kaikkiaan voinut luonnolleen mitään. Niinpä raiskaustuomiot ovat lähinnä vitsi. Sakkojen tai muutaman kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen jälkeen raiskaaja voi palata jatkamaan samaa ’nuhteetonta’ kunniallisen kansalaisen elamäänsä vain pienestä väärinymmärryksestä hetkellisesti kärsineenä. Raiskaus ei tuo edes potkuja työstä.

Sambiassa hallitus päätyi tarkistamaan rangaistuksia raiskausten ja alaikäisiin kohdistuneiden hyväksikäyttörikosten lisäännyttyä 2000-luvulla. Yksi syy erityisesti alaikäisiin kohdistuvien hyväksikäyttorikosten lisääntymiseen on HIV/AIDS. HIV-positiiviset etsivät epätoivoisesti apua –myos perinteisiltä parantajilta, jotka neuvovat harrastamaan seksiä alaikaisen kanssa HIVstä puhdistuakseen. Reippaasti koventuneet rangaistukset ovat tehonneet – kaksikymmentä vuotta kiven sisässä ei paljoa naurata - ja raiskaustilastot ovat kääntyneet laskuun.

Miksei samaan johtopäätökseen kyetä Suomessa? Ovathan raiskaukset Suomessakin yleisiä. Kyse on asenteista, ja maineestaan huolimatta Suomi on takapajula, kun on kyse tästä tasa-arvomittarista numero yksi: suhtautumisesta naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Mita nainen tekee vapaudella ja mahdollisuuksilla, jos hänellä ei ole perusturvaa? Naisiin kohdistuva väkivalta kukoistaa, ja joka kuukausi vähintään yksi nainen kuolee puolison ’rakastavassa käsittelyssä'. Väkivalta on ja pysyy, sitä ei saada kitkettyä, koska ei ole sallittua sanoa ääneen sen pohjimmaista syytä. Naisiin kohdistuva väkivalta on miessukupuolen ongelma. Hui kauhistus, etten nyt vaan syyllistänyt ketään! Onhan tärkeintä, ettei kenenkään herkkä hipiä saa kolhua.

Sambiassa lapsenraiskaajan tuomio on sama kuin murhatuomio: elinkautinen pakkotyöllä. Sambialainen elinkautinen tarkoittaa loppuelämää vankilan seinien sisäpuolella, ei siis mitään länsimaista leikkielinkautista. Muille raiskaajille minimirangaistus on kymmenen vuotta, maksimi 35 vuotta – pakkotyöllä terästettynä. Absurdeja lomia tämän tuosta ei tunneta. Täällä raiskauksesta tuomittu mätänee
vankilassa yleensä vähintään viisitoista vuotta, ja usein kuolema korjaa pois ennen ulospääsyä. Jos raiskaaja kuitenkin jää henkiin, ei hän yleensä kauaa elä vapaaksi päästyään. Vankilat ovat nimittäin vankiloita, ei mukavuuslaitoksia harrastus- ja opiskelumahdollisuuksineen niin kuin Suomessa. Lisaksi AIDS ja väkivalta harventavat täyteen ahdettuja vankiloita. Sambiassa vankeustuomio ei ole toinen mahdollisuus, vaan rangaistus rikoksesta - eikä raiskaajia taputeta päähän.

-Maarit