Ystävättäreni likipitäen talutti minut lopulta sairaalaan sitkeiden jalkahaavojeni takia. Lääkäri määräsi minulle antibioottia rokotteena, jonka miessairaanhoitaja pisti. Se oli nopeasti hoidettu! – kuvittelin, ennen kuin hoitaja paljasti vain testanneensa minua. Hän pisti rokotteen vasta sitten, kun tiesi, etten pelännyt neulaa! Ahaa, ajattelitte minun pelkäävän, koska olen mzungu? -arvelin. Hoitaja vain nauroi hyväntahtoisesti antaen ymmärtää olleeni oikeassa. Siitäs saitte! -annoin samassa hengessä takaisin.

Kollegani kertoivat paikallisten olevan vakuuttuneita EPWDA:n varakkuudesta muutoin köyhien kansalaisjärjestöjen joukossa. Ai miksi niin? – hämmästelin. No, kun valkonaama kulkee joka aamu kalliin näköinen reppu selässään EPWDA:n toimistoon töihin. Reppu on tietenkin väärällään seteleitä, mihinkäs sitä ihminen nyt muutoin reppua tarvitsisi kuin setelitukkojen kuljetukseen. Voi ei, en kai minä vain hankaloita järjestön toimintaa? Se tästä nyt vielä puuttuisi, että menetätte projektirahoituksen tällaisen ”hyväntekijän” takia. Miten pystyisin naamioitumaan niin, ettei minuun kiinnitettäisi huomiota? – parahdin. Toivotonta! – hymähtivät kollegat.

Yhtä lailla toivotonta on yrittää selittää faktoja siitä, miten olen korkeiden elinkustannusten suomalaisessa yhteiskunnassa köyhälistöä ilman yksinhuoltajuuttakin. Kun täällä puhutaan helmikuisesta nälkäkuukaudesta, jolloin edellinen sato on syöty eikä seuraava vielä ole kypsynyt, on kuilu maailmojen välillä syvä. Selitä siinä sitten kuulumistani tuohon hyödyttömäksi luokiteltuun, rahaa tuottamattomaan akateemiseen pohjasakkaan, jolle kuukausittainen nälkäpalkka on lottovoitto ja myönnytys yhteiskunnalta. Upporikas toki olen moneen paikalliseen verrattuna täällä, mutta kun…tässä kohtaa lannistuminen ja turhautuminen iskevät. Oletin kuitenkin, että varallisuusero olisi aiheuttanut enemmänkin ahdistusta. Tässäkin lapsesta on etua, sillä en yksinkertaisesti suostu enää kantamaan koko maailmaa harteillani.

Kadulla seisoskeleva nainen pyysi minulta töitä kävellessäni toimistolle. Hän ei ollut ensimmäinen kysyjä, joka oletti ilman muuta, että minulla on tarjota työtä. Heistä jää aina vaikutelma, etteivät he usko hetkeäkään etteikö minulla olisi edes jotain pientä pyykkäystä, olenhan äveriäs valkoinen rouva, joka ei omia käsiään likaa. Kerran iäkäs intialaistaustainen mies pitkässä parrassaan ja valkoisessa ”mekossaan” huuteli minulle käsi ojossa kaukaa mäen päältä. Jäin kohteliaasti odottamaan häntä, vaikka olin kiiruhtamassa töihin. Kiihkeää puhetta riitti, mutta kielestä en ymmärtänyt mitään. Muutaman englanninkielisen sanan ansiosta hoksasin hänen kauppaavan minulle asuntoa, ja viittoilusta päätellen samalta kadulta. Minulla on jo asunto, kiitos vain tarjouksesta – koitin sanoa, mutta mies vain jatkoi myyntipuhettaan. Heilautin kättä, toivotin hyvää päivänjatkoa ja jätin taas yhden pettyneen ihmisen taakseni.

Aidon kerjäläisen näköinen mies pyysi minulta tuhatta Kwatchaa, joka siis vastaa kutakuinkin kahtakymmentä senttiä euroissa. Kun vastasin, ettei minulla ole, kerjäläinen ratkesi nauramaan. Arvannette, oliko hölmö ja saita olo! Pian Chipataan saavuttuamme jouduin tekemään päätöksen rahan suhteen. Annanko jokaiselle pyytäjälle rahaa, mutta niin pienen summan, etten itse joudu maitojunalla pikapikaa Suomeen? Valkoihoisen antamana hyvin pieni rahasumma saattaa kuitenkin vain vihastuttaa. Vai puntaroinko joka kerta erikseen ne onnelliset intuitioni mukaan, joille avaan laihan rahapussini? Se merkitsisi, etten pahimpina päivinä muuta ehtisikään. Vai vedänkö tiukkaa linjaa, enkä anna kenellekään?

Päätin, että omakustanteinen vapaaehtoistyöreissu saa tällä erää riittää kontribuutiokseni rikkaalta Pohjoiselta köyhälle Etelälle. Ystäväni ovat asia erikseen, auttavathan hekin minua. Suunnittelemme täyttä päätä heidän vastavierailuaan Suomeen, jotta minäkin pääsisin esittelemään kotimaatani ja osoittamaan vieraanvaraisuuttani. Kukaan meistä ei paljasta epäilyksiään vierailun toteutumisen suhteen, sillä haluamme pitää kiinni yhteisestä unelmasta – asiasta, joka ei erota, vaan yhdistää.

-Maarit-